Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:278609 kpl

Yhteystiedot

unkarinvizslat@gmail.com

Yhteystiedot

Puheenjohtaja

Noora Kujala

Kk-vizsloihin tutustuin 2013 ja ensimmäinen karkeakarvainen vizsla liittyi perheeseen 2015. Tällä hetkellä minulla on 4 kk-vizslaa, 2 narttua kotona ja 2 urosta sijoituksessa. Kennelnimen Ainwois sain keväällä 2018 ja samoihin aikoihin syntyi myös ensimmäinen pentue.

Olen järjestänyt muutamia peltokoulutuspäiviä sekä vesityökokeita. Koetoimitsijakurssi on tarkoitus käydä lähitulevaisuudessa.

Metsästystä harrastan koirieni kanssa sen, mitä kahden pienen lapsen kanssa pystyn. Olen käynyt Haulikkoammunnan ABC-kurssin ja pyrin käymään kesäisin haulikkoradalla harjoittelemassa.

Metsästyskauden ulkopuolella treenaan koirieni kanssa mm.MEJÄä ja VEPEä.

Asun Ylistarossa Seinäjoella ja meillä on mieheni kanssa pieni viljatila.

Hallituksen jäsenet

Esa Ojanperä Vpj.

Olen Esa Ojanperä Tampereelta. Olen metsästänyt toistakymmentä vuotta ja jokunen vuosi sitten sain herätyksen kun saimme välillä lainaan koiran metsäreissuille. Koirahan se on itsellekin saatava! Pitkän harkinnan jälkeen päädyimme koiran lopulta hankkimaan perheeseemme ja päädyimme Unkarinvizslaan eikä päiväkään ole tarvinnut katua. Parin vuoden päästä Vizsloja hankittiin toinenkin ja nyt mennään kahden Vizslan voimin kohti uusia seikkailuja.

Mikko Savioja

Olen Mikko Savioja Seinäjoelta ja koiria on elämään kuulunut koko ajan yli 40 vuoden ajan. Suomen unkarinvizsla yhdistyksen hallitukseen minut valittiin syksyllä toista kertaa. Koiraharrastuksen parissa vietänkin paljon vapaa-aikaani ja olenkin vuosien aikan ollut mukana monenlaisessa toiminnassa. Luolakoiraharrastus on ollut myös vahvasti mukana ja olen toiminut se parissa puheenjohtajana kennelpiirin jaostossa, paikallisyhdistyksen puheenjohtajana, erilaisten toimikuntien puheenjohtajana ja useissa erilaisissa näyttelytoimikunnissa sekä metsästysseurojen jaostoissa sekä tehtävissä. Koetoimitsijan ja palkintotuomarin oikeuksia on kerääntynyt useissa lajeissa harrastuksen parissa.

Kanakoiraharrastamisen ja ensimmäisen lyhytkarvaisen saksanseisojan olen hankkinut -97 Pienrotuihin siirtyminen alkoi hiljalleen ja perheeseen saapui korthallsingriffoni ja toinenkin, mutta karkeakarvaisiin vizsloihin tutustuminen alkoi samoihin aikoihin ja ensimmäinen vizsla saapui perheeseen unkarista noin 6 vuotta sitten. perheessämme asustelee tällä hetkellä 3 karkeakarvaista unkarinvizslaa. Omassa kennel ja kasvatustyössä pidänkin tärkeänä rodun käyttöominaisuuksien, oikeanlaisten ulkomuotoon liittyvien ominaisuuksien sekä terveyden edistämistä avoimesti ja rodulle ominaisten piirteiden säilyttämistä. Koen tärkeänä myös rodun esille tuomisen koira-harrastajien keskuudessa ja rodun käyttöominaisuuksien tuomisen monipuolisten harrastus sekä käyttö mahdollisuuksien muodossa. 

Maarit Natri

Tom Linden

53v alunperin pääkaupunkiseudulta nykyisin tyytyväinen Elimäkeläinen. Olen aina viihtynyt luonnossa ja metsästyskokemus alkoi lapissa pikkupoikana enoni pystykorvan toimintaa seuratessa. Metsästyskoiria on ollut karjalan karhukoira, länsisiperian laika, venäjän ajokoiria ja nyt kaksi unkarinvizslaa, Gamemakers Charming Commander (Chali) ja Pitypang Kukucs (Kuku), lisänä venäjänajuri Rapparin Late (Slobo).
Vizslat ovat ensimmäiset ei alkukantaiset koirani ja koulutus- ja harjoitustarpeen määrä on yllättänyt. Toisaalta positiivisesti myös yhdessä tekeminen ja loistava porukka.

Minulle arvokasta on koiran alkuperäinen käyttötarkoitus ja sen riistaverisyyden ja metsästysominaisuuksien säilyttäminen. Koiran terveys ja hyvinvointi on aina etusijalla - terve ja hyväkuntoinen koira joka pääsee toteuttamaan luontaista viettiään on onnellinen ja hyvinvoiva koira. Jalostuksella ja ulkonäkövaatimuksilla ei saa vaarantaa rodun geneettistä monipuolista perimää ja terveyttä.

Vizslan sosiaalisuus, energisyys ja älykkyys tekee siitä sekä loistavan kumppanin että myös vaativan perheenjäsenen - paljon kontaktia, liikuntaa ja rodunomaista työtä metsässä, pelloilla ja vedessä.

Pidän kasvattajan ja vizslayhteisön tukea tärkeänä ja myös mukavana osana ainakin ensimmäisen viszlan kasvatusta ja koulutusta. 
Koetoiminta osaavien tuomarien johdolla on hyvä tapa oppia lisää ja saada ymmärrystä omasta ja koiran toiminnasta. Hyvin järjestetyt vizslaporukan koetilaisuudet ovat olleet mukavia yhteisiä tapahtumia, kuten myös treenit. Näistä edelleen kiitokset järjestäjille.

Toivottavasti tapaamme maastossa,
Tomppa

Varajäsenet

Heli Kuittinen

Ensimmäisen vizslani Janoksen (Arolähde Eemeli) sain 1997. Samoihin aikoihin aloitin koirien käyttäytymisen sekä positiivisen koirankoulutuksen opiskelun. Koulutusohjaajakurssin sekä ongelmakoirakouluttajan (OKKO) tutkinnon suoritin ennen kaikkea omaksi ilokseni. Hyvä koiranlukutaito ja oikea-aikainen palkitseminen muodostavat vahvan pohjan ohjaajan ja koiran väliselle toimivalle yhteistyölle, joka tekee kaikenlaisesta harrastamisesta mukavampaa.


Asun Ruska vizslan (Boris) kanssa Espoossa ja pitkien lenkkien lisäksi harrastuksiimme lukeutuvat mm. metsästys sekä koiranäyttelyt. Aktiivisen koiran kanssa on mukava kokeilla eri lajeja ja tutustua uusiin ihmisiin. Vizslan kanssa ei koskaan ole tylsiä päiviä. Kamera kulkee mukanani lähes aina vizslatouhuissa.

Katja Santamäki

Jäsenasiat

Noora Kujala

Rahastonhoitajaja

Pirkko-Liisa Kangas

Kotisivut

Esa Ojanperä ojanpera.esa(at)gmail.com

 

Arolahde_Nella